Gizan Pyramidit
Pyramidi alue sijaitsee Niilin länsipuolella aavikon laidalla noin 50 kilometriä Kairosta lounaaseen. Egyptologit ovat päätelleet, että Gizan pyramidit (Kheops, Khefren ja Mykerinos) rakennettiin muutaman sadan vuoden aikana noin kaksituhattakuusisataa vuotta ennen ajan laskumme alkua.
Pyramidialueella voi liikkua kävellen ja tärkeimmät kohteet on mahdollista kiertää myöskin kamelilla tai hevosella. On hyvä ottaa huomioon, että Kheopsin pyramidiin päästetään rajattu määrä ihmisiä kerran aamupäivällä ja toisen kerran iltapäivällä.
Gizan pyramideista suurin Kheopsin suuri pyramidi on ainoa meidän aikaamme säilynyt maailman seitsämästä ihmeestä. Se oli pitkään maailman korkein rakennus 137 metrin korkeudellaan, kunnes Eiffelin torni valmistui Pariisiin vuonna 1898. Pyramideista toiseksi suurin on Khefrenin pyramidi, joka tosin näyttää suurinta Kheopsin pyramidia korkeammalta, sillä se on hieman korkeammalla paikalla. Mykerinoksen pyramidi on kolmikon pienin.
Kansainvälinen arkeologiryhmä löysi hiljattain myös neljännen Pyramidin noin kymmenen metriä korkeat rauniot. Pyramidin uskotaan kadonneen vuosisatoja kestäneen purkamisen johdosta ja kivimateriaalin menneen Kairon rakentamiseen. Faarao Dyedefranin rakennuttama neljäs pyramidi on aikoinaan ollut Gizan korkein.
Gizan pyramidien vieressä sijaitsee Khefeniä esittävä sfinksi, jolla on faraon pää ja leijonan ruumis. Se on 73 metriä pitkä ja 20 metriä korkea suojelus jumala Egyptin mytologiasta. Sfinksiltä puuttuu nenä ja parta, sillä mamelukit aikoinaan ampuivat sitä kanuunalla, pitäessään sfinksin hymyä liian pakanallisena.
|